Paljastavat ilmakuvat: Isis tuhosi korvaamattoman kohteen maan tasalle

Palmyra Bel
Kaksituhatta vuotta vanha Beel oli ennen tuhoamista Palmyran parhaiten säilynyt muinainen temppeli.
Tuoreista ilmakuvista ilmenee, että temppeli on murskattu kirjaimellisesti maan tasalle.
Tuoreista ilmakuvista ilmenee, että temppeli on murskattu kirjaimellisesti maan tasalle. Kuva: UNOSAT / HANDOUT.

Satelliittikuvat vahvistavat äärijärjestö Isisin tuhonneen Baalin temppelin muinaisessa Palmyran kaupungissa Syyriassa, kertoo YK.

Järjestön mukaan kuvista selviää, että 2000 vuotta vanhan temppelin päärakennus ja sen läheiset pylväät ovat raunioina. Baalin temppeliä on pidetty kaupungin parhaiten säilyneenä temppelinä.

Isis tuhosi hiljattain Palmyrassa myös roomalaisajalta säästyneen Baalshaminin temppelin. YK tuomitsi temppelin tuhoamisen sotarikokseksi. Vain muutama päivä ennen temppelin räjäyttämistä Isis oli mestannut Palmyran entisen pääarkeologin.

Isis valtasi Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Palmyran toukokuussa Syyrian hallituksen joukoilta. Palmyra on kuuluisa hyvin säilyneistä kreikkalais-roomalaisista raunioistaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.