Paljastus USA:ssa: Trump on esiintynyt pehmopornovideolla – Clintonin leiri tarttui heti

Yhdysvalloissa kohistaan uudesta paljastuksesta, jonka mukaan republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on esiintynyt pehmopornovideolla 16 vuotta sitten. Paljastuksesta kertoo .

Buzzfeed kertoo löytäneensä VHS-kasetin newyorkilaisesta verkkokaupasta nimeltä Cinema Cornucopia.

Kyseessä on Playboy-video nimeltä Video Centerfold vuodelta 2000. Buzzfeedin jutun yhteydessä julkaistussa 13 sekunnin videopätkässä Trump esiintyy itsenään ja puhuu toimittajille.

– Kauneus on kauneutta. Katsotaan, mitä tapahtuu New Yorkissa, Trump sanoo videolla.

Sitten hän rikkoo samppanjapullon limusiinin kylkeen Playboy-logon päälle. Juoman kaataja ei kuitenkaan näy kuvassa, joten henkilöllisyydestä ei tässä kohtaa ole takeita.

Trump ei ole toistaiseksi kommentoinut paljastusta.


Erityisen kiusallisen paljastuksesta tekee se, että Trump itse on syyttänyt viime päivinä demokraattien Hillary Clintonin tukijaa ex-Miss Universumia Alicia Machadoa seksivideolla esiintymisestä. Trump ei ole esittänyt väitteelleen todisteita, mutta hänen on tulkittu viitanneen Machadon esiintymiseen tosi-tv-sarjassa Espanjassa. Hämärässä kuvatussa kohtauksessa hän näyttää harrastavan seksiä peittojen alla.

Clintonin kampanja reagoi jo kohuun. Nick Merrill Clintonin leiristä antoi CNN:n mukaan lausunnon, jossa hän hyökkäsi Trumpia vastaan.

– Näinä päivinä on ollut paljon puhetta seksivideoista ja eriskummallisen käänteen myötä vain yksi aikuisvideo on tullut ilmi ja sen tähti on Donald Trump, hän kommentoi lausunnossa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.