Panama-paperien tietovuodosta epäilty pidätetty Sveitsissä

Panama-paperien tietovuodosta tunnetuksi tulleen Mossack Fonseca -asianajajatoimiston atk-osaston työntekijä on pidätetty Genevessä, kertoi sveitsiläinen Le Temps -sanomalehti keskiviikkona.

Lehden mukaan työntekijää epäillään siitä, että hän olisi siirtänyt toimistosta suuren määrän luottamuksellista aineistoa. Häntä epäillään luvattomasta tunkeutumisesta tietokantaan, varkaudesta ja asemansa väärinkäytöstä.

Viranomaiset eivät ottaneet kantaa epäilyihin, mutta Geneven syyttäjäviraston edustaja Henri Della Casa vahvisti, että työntekijää vastaan on aloitettu tutkinta Mossack Fonsecan pyynnöstä.

Huhtikuussa vuodetut Panama-paperit koskivat varojen siirtämistä niin sanottuihin veroparatiiseihin. Usein tällaisissa tapauksissa varat pyritään pimittämään viranomaisilta.
  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.