Pari kyläläistä jäi yhä uhmaamaan purkautuvaa tulivuorta Filippiineillä

Lähes kaikki vaara-alueelle yhä jääneet yli 3 000 filippiiniläistä on evakuoitu laavaa ja tuhkaa syöksevän tulivuoren tieltä. Kyläläiset suostuivat jättämään kotinsa, koska filippiiniläisviranomaiset uhkasivat evakuoida heidät väkisin.

Viranomaiset menivät Mayon-tulivuoren lähellä olevassa Guinobatan-kylässä ovelta ovelle ja kehottivat asukkaita hyppäämään kuorma-autoihin, joissa kuljetettiin kyläläisiä pois riskialueelta. Kaikki eivät kuitenkaan suostuneet jättämään kotiaan.

- Kylään jäi kaksi tai kolme miestä, mutta heidän perheensä tulivat alas evakuointikeskuksiin. Joukossa on aina muutama, jotka eivät halua lähteä. He kertovat tottuneensa tulivuorenpurkauksiin ja selvinneensä niistä aina ilman vammoja, kertoi kylänvaltuutettu Mulad Bucad uutistoimisto AFP:lle.

Tutkijoiden mukaan Kaakkois-Aasian aktiivisin tulivuori Mayon purkautuu hetkellä millä hyvänsä.

Mayon on luokiteltu viisitasoisella portaikolla nelostason tulivuoreksi, mikä tarkoittaa, että se purkautuu tuntien tai päivien sisällä.

Viitostaso merkitsee sitä, että tulivuoren purkautuminen on jo käynnissä.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.