Pelko varjosti kiitospäivän juhlintaa – poikkeukselliset turvatoimet

Yhtä Yhdysvaltain suurimmista juhlapäivistä, kiitospäivää, varjosti tänä vuonna terrori-iskun pelko.

Äärijärjestö Isisin propagandavideossa uhattiin tuoreeltaan iskulla New Yorkiin. Perinteisen tavaratalo Macyn kiitospäivän paraatin turvatoimet olivatkin tänä vuonna poikkeuksellisen tiukat.

Dallasista New Yorkiin kiitospäiväksi matkustanut Harriette totesi MTV:n haastattelussa, että viime aikaiset tapahtumat ovat pakottaneet paikalliset huomioimaan riskit. Hän ei kuitenkaan halunnut antaa terrorismin uhan vaikuttaa omaan juhlintaansa.

– Moni kysyi minulta, että aionko oikeasti matkustaa tänne New Yorkiin. Sanoin, että terroristit eivät minua pysäytä! 

Kiitospäivä on ollut Yhdysvalloissa kansallinen juhlapäivä 1800-luvulta asti ja nykyään sitä vietetään laajemmin kuin joulua.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.