Pentagon: Sota Afganistanissa jatkuu

Yhdysvaltain puolustusministeriö ei vahvistanut tänään tietoja, joiden mukaan tuhatkunta al-Qaida-järjestön taistelijaa on ryhmittynyt uudelleen Itä-Afganistanin vuoristossa. Ministeriö muistutti kuitenkin, että al-Qaida uhkaa edelleen Afganistania, vaikka taistelu sitä vastaan laajenee muihin maihin.

-Sota ei ole missään nimessä ohi, Yhdysvaltain puolustusministeriön edustaja eversti David Lapan sanoi.

Amerikkalaiset joukot pitävät Lapanin mukaan edelleen silmällä al-Qaidan ja Afganistania hallinneen Taleban-liikkeen jäljellä olevia vastarintapesäkkeitä ja ryhtyvät tarvittaessa toimiin niitä vastaan.

Afganistanilaisen sotilaskomentajan ja Paktian maakunnan tulevan kuvernöörin Padsha Khanin kertoi aiemmin päivällä, että 800 tai eräiden tietojen mukaan 1200 al-Qaidan jäsentä on ryhmittynyt uudelleen Zurmatin vuoristokylän lähellä Itä-Afganistanissa. Khan ilmoitti valmistelevansa 6000 miehen hyökkäystä Zurmatiin saatuaan lisää tiedustelutietoja.

-Me emme ole varmoja heidän määrästään ja tarkasta olinpaikastaan, Khan sanoi päämajassaan Tumonissa noin 30 kilometriä länteen Paktian maakunnan suurimmasta kaupungista Gardezista.

Khan aikoo toimittaa tiedustelun avulla saatavat tiedot Yhdysvalloille, joka päättää kylän pommittamisesta.

-Yhdysvaltain erikoisjoukot saattavat osallistua hyökkäykseen, hän sanoi.

Khan oli 80-luvulla neuvostomiehitystä vastaan taistelleiden mujahedin-sissien komentajia.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.