Perättömän pommiuhkauksen jättäneelle vaimolle roimat sakot Sveitsissä

Sveitsissä perättömän pommiuhkauksen Geneven lentokentälle jättänyt ranskalaisnainen on saanut kymmenientuhansien eurojen sakot. Poliisi vaatii naista maksamaan yli 82 000 euroa viranomaiskulujen korvaamiseksi.

Neljän lapsen äiti soitti lentokentälle heinäkuun lopussa ja antoi perättömän vinkin pommista, koska halusi estää aviomiehensä matkan tämän rakastajattaren kanssa. Lentokenttä joutui tämän takia järjestämään kalliit turvatoimet. Lisäksi useita lentoja siirrettiin aiheutuneen kaaoksen takia.

Viranomaiset jäljittivät naisen nopeasti. 41-vuotias nainen tuomittiin jo aiemmin Ranskassa puoleksi vuodeksi vankilaan teostaan.

Asianajajan mukaan nainen antoi uhkauksen silkasta turhautumisesta miehensä käytökseen ja katuu nyt tekoaan.

Kesäkuussa Brysselin keskustassa sijaitsevassa ostoskeskus evakuoitiin pommiuhkauksen vuoksi. Myös metro pysäytettiin uhan takia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.