Perustuslakiluonnos saamassa enemmistön tuen Egyptissä

Egyptissä kiistelty perustuslakiehdotus näyttää menevän läpi kansanäänestyksessä.

Valtaa pitävät islamistit ilmoittivat kesken ääntenlaskennan, että arviolta reilut 70 prosenttia egyptiläisistä on äänestänyt lain puolesta. Kaikkia ääniä ei ole vielä laskettu.

Virkamiehet arvelevat, että lakiluonnos saanee arviolta noin 65 prosentin kannatuksen, kun ensimmäisen äänestyspäivän tulokset otetaan huomioon. Ensimmäisenä äänestyspäivänä viikko sitten lakiehdotus sai 57 prosentin kannatuksen.

Ääntenlaskua seurannut Muslimiveljeskuntaa edustava virkamies kertoi uutistoimisto Reutersille, että heidän epävirallisten laskelmien mukaan 71 prosenttia äänesti perustuslain puolesta ja että kahden kierroksen jälkeen lain puolesta äänesti kokonaisuudessaan hieman vajaa 64 prosenttia äänestäneistä.

Myös Egyptin opposition riveistä on kerrottu, että heidänkin epävirallisten laskelmien mukaan perustuslakiluonnos saa enemmistön tuen. Oppositio on vastustanut perustuslakia, koska heidän mukaansa se voimaantullessaan syventäisi erimielisyyksiä Egyptissä.

Tuntia ennen äänestyspaikkojen sulkeutumista maan varapresidentti Mahmud Mekki ilmoitti erostaan. Hän halusi lopettaa tehtävänsä jo viime kuussa, mutta jäi paikalla tukeakseen presidentti Mohamed Mursia.

Viranomaiset jatkoivat myös eilen äänestysaikaa pitkien jonojen takia.

Virallisia tuloksia kaksiosaisesta äänestyksestä odotetaan aikaisintaan huomenna.

Uudet parlamenttivaalit järjestetään todennäköisesti parin kuukauden kuluessa. Jos lakiesitys kuitenkin kaatuu, uusi neuvosto kootaan laatimaan seuraavaa luonnosta.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.