Pienkone päin taloa Tokiossa – talossa ollut asukas kuoli

Japanissa kolme ihmistä kuoli pienlentokoneen pudottua asuinalueelle Tokiossa. Turma sattui eilen aamulla noin kello 11 paikallista aikaa.

Maahan syöksyessään kone sytytti tuleen useita asuinrakennuksia sekä autoja.

– Kuulosti siltä kuin auto olisi mennyt ohi ja sitten kuulin ison pamauksen. Kun katsoin ulos, mitä oli tapahtunut, näin valtavat lieskat, paikallinen naisasukan kommentoi Nippon TV:n haastattelussa.

Turmassa menehtyi kaksi koneen kyydissä ollutta sekä paikallinen nainen, joka oli ollut turma-aikaan sen asunnon toisessa kerroksessa, jota päin pienkone syöksyi.

Onnettomuudessa loukkaantui lisäksi naisen äiti, joka oli ollut alakerrassa ja neljä muuta henkilöä.

Pienkone putosi pian lähdettyään Chofun lentokentältä, joka sijaitsee noin 800 metrin päässä turmapaikasta. Kone oli ollut matkalla noin 100 kilometrin päässä sijaitsevalle Izu Ozhiman saarelle.

Pilotti oli tehnyt koneella testilennon aiemmin saman viikon keskiviikkona ilman ongelmia. Viranomaiset selvittävät turman syytä.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.