Pikkulapsia huumattiin päiväkodissa Espanjassa

Lastenhoitaja on saamassa syytteen pikkulasten huumaamisesta rauhoittavilla espanjalaisessa päiväkodissa. Kaikkiaan kuusi päiväkodissa ollutta lasta joutui sairaalaan käyttäydyttyään yhtäkkiä tokkuraisesti.

Lasten tokkuraisuuden syyksi epäiltiin aluksi kaasu- tai kemikaalivuotoa. Virtsakokeissa paljastui kuitenkin, että lapsille oli annettu rauhoittavia lääkkeitä. Huumattujen lasten iät vaihtelivat muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen.

Neljä lapsista joutui olemaan sairaalassa useamman päivän. Kaikki kuusi ovat kuitenkin toipuneet.

Lasten huumaamisesta syytetään ainakin yhtä päiväkodin työntekijää. Tapauksen tutkinta jatkuu pääsiäisen jälkeen päiväkodin muiden työntekijöiden kuulusteluilla.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.