Pistoriuksen murhasyyte - mistä on kysymys?

Eteläafrikkalaisen paralympiatähden Oscar Pistoriuksen murhasyytteen selvittelyssä ja tutkinnassa on ollut paljon käänteitä. Oikeudenkäynti alkaa maanantaina.

Pistoriusta syytetään tyttöystävänsä ampumisesta hengiltä viime vuoden helmikuussa heidän kotonaan Pretoriassa, mutta mitä muuta tapahtumista tiedetään?

Mitä tapahtui 14.2.2013?

Aamuyöllä 14.2.2013 Oscar Pistorius ampui  Reeva Steenkampia neljä kertaa lukitun vessan oven läpi Pistoriuksen talossa, joka sijaitsee vartioidulla ja aidatulla alueella Pretoriassa.  

Kolme luodeista osui Steenkampia lävistäen hänen kallonsa ja osuen oikeaan kyynärpäähän ja lantioon. 

Poliisin ja pelastushenkilökunnan ehdittyä paikalle noin klo 4.15 Steenkamp oli kuollut ja hänen ruumiinsa oli peitetty verisillä pyyhkeillä.

Steenkampin kuolinsyyksi todettiin useat ampuma-aseen aiheuttamat vammat.

Mistä Pistoriusta syytetään?

Pistorius saapuu maanantaina oikeuteen vastaamaan murhasyytteisiin oltuaan vapaana takuita vastaan.

Pistoriusta syytetään paitsi murhasta myös ammusten laittomasta hallussapidosta. Niiden lisäksi häntä syytetään myös vuonna 2012 tapahtuneesta avoautosta ammuskelusta ja toisen henkilön ampuma-aseella ampumisesta ravintolassa vain viikkoja ennen Steenkampin ampumista.

Pistoriuksen puolustus

Pistorius kiistää murhan ja väittää ampuneensa Steenkampia luullen tätä vaaralliseksi murtovarkaaksi. Pistorius väittää pariskunnan olleen syvästi rakastuneita. 

Pistoriuksen mukaan pariskunta oli mennyt nukkumaan hiljaisen koti-illan jälkeen. Pistorius oli herännyt yöllä kylpyhuoneesta kuuluneisiin ääniin. Pistoriuksen mukaan hän oli pimeässä luullut Steenkampin olevan sängyssä. Hän oli ottanut sängyn alla säilyttämänsä 9-millimetrisen Parabelluminsa ja suunnannut kylpyhuoneen nurkassa sijainnutta WC:tä kohti laittamatta jalkaproteesejaan päälle.

Hän kertoo huutaneensa tunkeutujalle ja käskeneensä tätä poistumaan ja samalla huutaneensa Steenkampille ja kehottaneensa tätä soittamaan poliisille.

Pistorius kertoo ampuneensa WC:n ovea kohti neljä kertaa ja palanneensa sen jälkeen makuuhuoneeseen. Tässä vaiheessa Pistorius kertoo huomanneensa, ettei Steenkamp ole sängyssä.

Kuka on Oscar Pistorius?

"Blade Runner" -lempinimellä tunnettu Oscar Pistorius on maailman tunnetuin vammaisurheilija.

Hän osallistui Lontoon olympiakisoissa 400 metrin välieriin olympiahistorian ensimmäisenä jalka-amputoituna juoksijana.

Pistorius on voittanut urallaan yhteensä kuusi paralympiakultamitalia kolmissa eri kisoissa.

Tämän jälkeen Pistorius kertoo yrittäneensä saada WC:n oven auki - ensin potkimalla ovea jalkaansa laittamilla proteeseilla, sen jälkeen baseball-mailan avulla.

Pistorius löytää Steenkampin WC:n lattialta vielä elossa. Pistorius soittaa ambulanssin, mutta Steenkamp ehtii kuolla ennen sen tuloa.

Syyttäjän kanta

Syyttäjä Gerrie Nel kyseenalaistaa Pistoriuksen version tapahtumista. Ne kummastelee muun muassa sitä, miksi murtovaras lukitsisi itsensä vessaan ja sitä, miten Pistorius ei olisi huomannut sängyn olevan tyhjä ottaessaan asetta sängyn alta.

Nel pitää outona myös sitä, että Steenkamp ei olisi vastannut mitään Pistoriuksen huutaessa tälle.

Syyttäjän mukaan on selvää, että vaikka Pistorius olisikin luullut vessassa olijaa murtovarkaaksi, hänen tarkoituksenaan on ollut tappaa tämä.

Syyttäjän mukaan kyseessä on harkittu murha.

Mahdollinen rangaistus

Jos Oscar Pistorius tuomitaan syylliseksi harkittuun murhaan, hänet tuomitaan elinkautiseen vankeuteen, mikä tarkoittaa käytännössä ainakin 25  vuotta. 

Jos Pistorius tuomitaan taposta, häntä uhkaa noin kymmenen vuoden vankeustuomio.

Avoimia kysymyksiä

Tapauksessa on yllä mainittujen kuulusteluissa ja esitutkinnassa selvinneiden asioiden lisäksi paljon avoimia kysymyksiä.

Yksi niistä on Pistoriuksen ja Steenkampin suhde. Poliisin mukaan naapurit olivat kuulleet kohtalokkaana yönä äänekästä riitelyä. Yksi kertoo kuulleensa ensin naisen kiljuvan, sitten ammuskelua ja lopuksi lisää huutoa. Toistaiseksi on epäselvää, olivatko todistajat kuuloetäisyydellä.

Toinen kysymyksiä herättävä asia on se, mitä Pistorius on katsellut internetissä. Julkisuuteen vuotaneen dokumentin mukaan Pistorius olisi surffaillut puhelimellaan pornosivuilla kyseisenä yönä. Syyttäjän epäillään yrittävän viedä pohjaa pois Pistoriuksen väitteeltä onnellisesta parista.

Pistoriuksen kylpyhuoneen lattialta löytyi tapahtumien jälkeen neljä kännykkää. Pistorius väittää unohtaneensa yhden PIN-koodin. Applen avustuksella poliisi on päässyt käsiksi osaan puhelimen tiedoista, mutta byrokraattisten viiveiden vuoksi useita kännykän tilejä on edelleen selvittämättä.

Epäselvää on myös, oliko Pistoriuksella ampuessaan jalkaproteesit päällä. Alunperin syyttäjä väitti näin olleen, mikä olisi vahvistanut harkitun murhan uskottavuutta. Valtion ballistiset asiantuntijat ovat kuitenkin pitäneet asiaa epätodennäköisenä.

Pistorius on väittänyt pyytäneensä asuinkompleksin hallinnossa työskentelevää henkilöä soittamaan ambulanssin ja itse puhuneensa Etelä-Afrikan suurimman hälytyspalveluyrityksen Netcaren kanssa. Syyttäjän mukaan asuinkompleksin vartija oli soittanut Pistoriukselle ampumisten jälkeen ja tarkistanut, oliko kaikki kunnossa. Vartijan mukaan Pistorius oli sanonut tilanteen olevan kunnossa, eikä ollut pyytänyt vartijalta apua.

Lähde: The Week



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.