Pohjois-Koreaan tihkuu tietoa ulkopuolisesta maailmasta CD-levyillä ja USB-tikuilla – merkittävä sytyke loikkareille

Pohjoiskorealaiset saavat maan ulkopuolista tietoa useimmiten ulkomaalaisilta CD-levyiltä. Asia käy ilmi Database Center for North Korean Human Rightsin (NKDB) tekemästä selvityksestä, jossa haastateltiin Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan loikanneita. 

Tutkimukseen osallistuneista noin 1500 vastaajasta runsaat 750 kertoi omistaneensa ulkomaisen CD-levyn jossain vaiheessa elämäänsä. CD-levyt oli useimmiten hankittu markkinoilta tai kauppiailta. 

Kännykät ja USB-tikut olivat myös suosittuja etenkin 20-49-vuotiaiden tiedonlähteinä. Vastaajista yli 40 prosenttia kertoi saaneensa maan ulkopuolista tietoa televisiosta ja reilut 16 prosenttia radiosta. Vastaajat kertoivat myös, että maan ulkopuolelta saatu tieto oli merkittävä inspiraation lähde pakomatkalle. 

Ulkomaisten informaation hankkiminen televisioista, radiosta tai CD-levyiltä on Pohjois-Koreassa ankarasti kielletty. Teoista kiinni jääneet päätyvät useimmiten vankilaan tai vankileireille.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.