Poliisi taltutti mielenosoittajia kyynelkaasulla Ateenassa

Kreikan poliisi on käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan Ateenassa. Poliisin mukaan välikohtaus alkoi, kun protestoijat heittelivät poliiseja kivillä ja pulloilla parlamenttitalon ulkopuolella kaupungin keskustassa.

- Noin kolmisenkymmentä mielenosoittajaa heitti kiviä ja vesipulloa mellakkapoliiseja kohti, jotka vartioivat parlamenttirakennusta. Poliisi vastasi tähän kyynelkaasulla, poliisin edustaja kertoi.

Tuhannet julkisen sektorin työntekijät osallistuivat tänään mielenosoitukseen, jolla vastustettiin Kreikan hallituksen tiukkoja säästötoimia. Toimenpiteisiin kuuluvat muun muassa rajut leikkaukset palkkoihin ja eläkkeisiin.

Kreikan hallitus ilmoitti uusista säästötoimista sunnuntaina. Ne ovat olleet ehtona 110 miljardin euron lainapaketille, jonka euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat luvanneet Kreikalle.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.