Poliisi teki ratsian toisen Teksasin ammuskelijan kotiin

Poliisi on tehnyt kotietsinnän toisen Mohammad-näyttelyssä ammuskelleen miehen kotiin. Miehet avasivat eilen tulen Muhammad-karikatyyrejä esittelevän näyttelyn ulkopuolella Teksasissa.

Uutiskanava ABC:n mukaan toinen hyökkääjistä on tunnistettu arizonalaiseksi mieheksi, jota oli jo aiemmin epäilty terrorismista. ABC:n mukaan epäilty oli lähettänyt iskusta varoitusviestin etukäteen Twitterissä.

Autolla paikalle saapuneet asemiehet hyökkäsivät eilen näyttelyyn ja alkoivat ampua automaattiaseilla. Miehet ehtivät haavoittaa vartijaa, ennen kuin he saivat surmansa poliisin luodeista.

Loukkaantunutta vartijaa hoidettiin sairaalassa ja hän on päässyt jo kotiin. Kukaan muu ei loukkaantunut tulituksessa.

Poliisi tutki myös miesten auton, mutta sieltä ei löydetty pommia.

Poliisin mukaan se on suunnitellut kuukausia tapahtuman turvallisuutta. Poliisin tiedottajan mukaan varsinaista uhkaa iskusta ei kuitenkaan ollut ennen näyttelyä.



 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.