Poliisi varoittaa terrori-iskuista Lontoossa

Britannian poliisin terrorismin vastainen yksikkö kehottaa lontoolaisia pysymään varuillaan viimeöisen kranaatti-iskun takia. Isku osui salaisen tiedustelupalvelun rakennuksen yläkerrokseen.

Tiedustelupalvelun ympäristö eristettin heti iskun jälkeen

Kyseessä oli ilmeisesti singolla laukaistu ammus. Se ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja. Poliisi on eristänyt tiedustelupalvelun päämajan puolen kilometrin säteellä löytääkseen jälkiä iskun tekijästä. Tutkimukset ruuhkauttivat pahoin Lontoon liikenteen sekä aamulla että iltapäivällä.

Poliisin terrorismin vastaisen yksikön päällikön Alan Fryn mukaan raketti osui Salaisen tiedustelupalvelun SIS:n (epäviralliselta nimeltään MI6) rakennuksen yläkerrokseen, mutta aiheutti vain pieniä vahinkoja.
-Tutkimustemme mukaan jonkinlainen pienikokoinen raketti osui päämajan kahdeksanteen kerrokseen ja aiheutti minimaalisia vahinkoja, Fry kertoi. Fry ei ollut valmis arvailemaan raketti-iskun mahdollista tekijää.

Iskusta ei varoitettu ennakkoon eikä mikään ryhmä ole ilmoittautunut iskun tekijäksi. Poliisi kuitenkin uskoo, että iskun takana on IRA:sta irtautunut terroristiryhmä. Poliisi on päivän aikana kuulustellut useita silminnäkijöitä, mutta iskun tekijöitä ei ole tavoitettu.

Britannian tiedustelupalvelu

Tiedustelupalvelun päämaja on yksi Britannian tarkimmin vartioiduista rakennuksista. Britannian ulkomaisesta tiedustelusta vastaavan SIS:n päämaja sijaitsee lähellä parlamenttirakennusta. Ironista kyllä osa SIS:n rakennuksesta räjäytetään taivaan tuuliin uusimmassa James Bond -elokuvassa Kun maailma ei riitä. Viranomaisten mukaan suurin osa rakennuksen tärkeimmistä osastoista on maan alla ja sen seinät ovat luodin- ja pomminkestävät.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.