Poliisilla oli tieto terrori-iskusta jo kuukausia

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on pidättänyt viisi ihmistä epäiltynä terrori-iskun valmistelusta Tanskassa. Neljä pidätettiin Tanskassa, yksi Ruotsissa. Kolme pidätetyistä on Ruotsin kansalaisia, turvallisuuspoliisista kerrotaan.

Kohde olisi ollut tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten, joka tunnetaan muslimimaailmaa kuohuttaneiden profeetta Muhammedin pilakuvien julkaisijana.

Jyllands-Postenin nettisivujen mukaan isku piti tehdä lähipäivinä. Lehden haastattelema turvallisuuspoliisin päällikkö kertoi, että terroristit aikoivat tunkeutua lehden tiloihin Kööpenhaminassa ja surmata mahdollisimman monta ihmistä. Tarkoituksena oli siis tehdä hieman Mumbain vuoden 2008 terrori-iskua muistuttava hyökkäys.

Pidätykset yhteisoperaation tulos

Tanskan oikeusministeri kuvailee aikeita tähän mennessä pahimmiksi Tanskaa vastaan suunnitelluista terroriteoista. Ministerin mukaan pidätetyt ovat taustaltaan ääri-islamilaisia.

Tanskassa pidätetyt miehet olivat 44-vuotias tunisialaismies, 29-vuotias Libanonissa syntynyt ruotsalainen, 30-vuotias ruotsalainen ja 26-vuotias irakilainen turvapaikanhakija. Tukholmassa pidätetty mies oli 37-vuotias Tunisiasta kotoisin oleva ruotsalainen.

Säpon mukaan pidätetyillä ei ole yhteyttä reilun kahden viikon takaisiin Tukholman pommi-iskuihin. Pidätykset olivat Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpon ja Tanskan turvallisuuspoliisi PET:n yhteisoperaation tulos. Ruotsalais- ja tanskalaisviranomaiset olivat seuranneet epäiltyjen liikkeitä monta kuukautta ympärivuorokautisesti. Pidätysten tekoa viivyteltiin, jotta todisteita saataisiin kerättyä riittävästi.

Säpon ja PET:n mukaan tilanne oli koko ajan viranomaisten hallussa.

(MTV3 - STT - TT - Reuters)

Katso Aino Huilajan juttu:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.