Polio kukistettu Euroopassa

Polio on saatu hävitettyä Euroopasta, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef. Viimeisin eurooppalainen poliotapaus löytyi vuonna 1998 Turkista.

Polio eli lapsihalvaus on saatu hävitettyä laajan rokotusohjelman ansiosta myös Amerikan mantereelta sekä läntisen Tyynenmeren alueelta.

Unicef kuitenkin jatkaa polion vastaista taisteluaan, sillä järjestön päämääränä on hävittää polio koko maailmasta vuoteen 2005 mennessä.

Poliota löytyy vielä mm. Afganistanista, Pakistanista, Intiasta, Egyptistä, Etiopiasta ja Somaliasta.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.