"Polta Koraani" -päivä kuumentaa tunteita

Floridalainen pastori aikoo polttaa Koraanin lauantaina. Lauantaina - WTC:n terrori-iskujen vuosipäivänä - pastori Terry Jones aikoo tuhota islamilaisten pyhän kirjan Gainesvillessä.

- Haluamme näyttää, että islam on oikeasti paljon vaarallisempi ja väkivaltaisempi kuin ihmiset uskovat, Jones sanoo.

Jones kertoo saaneensa useita tappouhkauksia. Yhdysvaltain hallitus ja uskonnolliset johtajat sekä muslimijohtajat ympäri maailman ovat tuominneet polttosuunnitelmat.

Gainesvillen paloviranomaiset ovat kieltäytyneet antamasta Jonesille roviolupaa, mutta Jonesin mukaan sekään ei estä häntä.

Myös Afganistanissa on reagoitu polttosuunnitelmiin. Yhdysvaltain armeijan komentajat varoittivat eilen, että suunnitelmat voivat vaarantaa amerikkalaissotilaiden hengen.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.