Pommiuhka tyhjensi ostoskeskuksen Brysselissä, yksi pidätetty

Brysselin keskustassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa käynnistettiin tänään aamulla terrorismin vastainen operaatio. Viranomaiset evakuoivat rakennuksen pommiuhan vuoksi.

Belgian viranomaiset ovat kertoneet, että yksi ihminen on pidätetty. Useat viestimet raportoivat ensin, että pidätetty mies kantoi mahdollisesti räjähdevyötä.

Hieman myöhemmin viranomaiset kuitenkin kertoivat, että miehellä ei pidätettäessä ollut räjähteitä.

RTL-kanavan mukaan pommihälytys annettiin miehen käyttäydyttyä epäilyttävästi City 2 -ostoskeskusen ympäristössä. Hälytys annettiin puoli seitsemältä paikallista aikaa.

Belgian pääministeri Charles Michel kutsui koolle kriisikokouksen maan turvallisuusjohdon kanssa.

-Tällä hetkellä tilanne on hallinnassa, Michel sanoi kokouksen jälkeen Le Soir -lehden mukaan.

Michel lisäsi, että turvallisuusviranomaiset pysyvät "äärimmäisen valppaana". Belgia pitää terrorivalmiuden tasolla kolme, kun korkein taso on neljä.

Tänään evakuoitu City 2 -ostoskeskus sijaitsee Brysselin keskustassa ja kuuluu kaupungin vilkkaimpiin kauppapaikkoihin. BBC:n mukaan City 2 kiristi turvallisuusvalmiuttaan viime viikolla, kun Belgian media oli raportoinut poliisin laatimasta sisäisestä selvityksestä, jonka mukaan ostoskeskuksiin kohdistuva uhka on kasvanut.

Belgian turvallisuustilanne on ollut herkkä siitä lähtien, kun Brysselissä tehtiin maaliskuussa terrori-iskujen sarja, jossa kuoli 32 ihmistä. Terrorijärjestö Isis ilmoitti tehneensä iskut.

Muutama päivä sitten kolme miestä sai syytteet epäillystä terroristisen murhan suunnittelusta, joka ilmeisesti kohdistui Ranskassa parhaillaan pelattaviin jalkapallon EM-kisoihin.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.