Porkkanahimohamstraus paljastui – miehellä 300 000 kilon varasto hintojen manipuloimiseksi

Taiwanilaismies on otettu kiinni porkkanan hintatason manipuloinnista. Miehen hallusta löytyi 300 tonnin, eli 300 000 kilon salavarasto porkkanoita Kaohsiungista.

Porkkanan hinta nousi pilviin kuukausi sitten, kun Taiwania runteli peräkkäin kaksi taifuunia. Herra Chiang oli tutkijoiden mukaan päättänyt hyötyä tilanteesta varastoimalla porkkanoita piiloon, jotta tuotteen hinta nousisi entisestään. Keskiviikkona Chiangin kylmävarasto paljastui.

Chiang kiistää syytökset. Hän kertoi Apple Daily -lehdelle ostavansa 1500 tonnia, eli puolitoista miljoonaa kiloa porkkanoita joka vuosi keväällä myydäkseen niitä pitkin vuotta. Chiangin mukaan 300 tonnin porkkanavarasto on niin pieni, ettei sitä voida pitää hamstrauksena.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.