Portugalin EU-kokouksessa sopu veropaketista

EU:n huippukokouksessa Portugalin Feirassa syntyi ratkaisu korkotulojen verotuksesta, vaikka Itävalta aina viime metreille asti jättäytyi kaavaillun sovun ulkopuolelle. Itävalta antoi kuitenkin lopulta periksi, kertoi Portugalin hallituksen tiedottaja. Tarkempia tietoja sovun sisällöstä ei vielä ole.

Itävalta jäi viimeisenä vastustamaan Portugalin laatimaa kompromissia kansainvälisten korkotulojen verotuksesta. Asiaa setvittiin pitkään eilen EU:n huippukokouksen yhteydessä Feirassa, mutta illansuussa valtiovarainministerit totesivat, ettei ratkaisua ollut syntynyt. Viimeinen kierros kysymyksestä käynnistyi tänä aamuna EU:n johtajien kesken.

Muiden maiden boikotoima Itävalta jäi ainoaksi vastustajaksi, kun Luxemburg hyväksyi äärimmilleen vesitetyn sovintoesityksen. Itävallan vastainen boikotti ei ole ollut Feiran virallisella asialistalla, ja maan kanta korkoveroihin on sama kuin edellisen hallituksen aikana. Itävaltalainen virkamies antoi silti ymmärtää, että tietty kytkös löytyy boikotin ja vastahangan välillä.
-Kukaan ei ole ollut meidän hallitukseemme yhteydessä selvittääkseen asioita etukäteen. Se on voinut olla asian ratkaisuyrityksille haitaksi, tuumaili virkamies. Hallituksen edustajat kiistivät kuitenkin yhteyden; valtiovarainministeri Karl-Heinz Grasserin mukaan ajatus kytköksestä on mieletön.

Liittokansleri Wolfgang Schüssel tyytyi toistamaan Itävallan jo aiempien hallitusten ajoilta tunnetun kannan, ettei maa voi purkaa pankkisalaisuuttaan. EU-johtajat hyväksyivät yllätyksittä ehdotukset talouspolitiikan suuntaviivoiksi, Lissabonin huippukokouksen seurannan ja siunasivat myös Kreikan ensi vuoden alusta alkavan jäsenyyden talous- ja rahaliitto Emussa.

Ehdotus kelpaa Suomelle

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö piti Portugalin kompromissiehdotusta korkotulojen verotuksesta siinä mielessä hyvänä, että sen myötä kaikki korkotulot ovat tulossa tallettajan kotimaan lähdeveron piiriin, kun tiedonanto verottajalle tulee pakolliseksi. Heikkouksiin kuuluu muun muassa se, ettei direktiivin toteutumisesta ole minkäänlaisia takeita - pahimmillaan EU-maat vain lykkäävät asiaa eteenpäin parilla vuodella eivätkä pääse puusta pitempään silloinkaan.

Voimaantulo lykkääntyisi joka tapauksessa ainakin vuoteen 2008. Ensin on varattu kaksi vuotta direktiiviehdotuksen valmisteluun ja neuvotteluihin EU:n ulkopuolisten maiden ja alueiden kanssa, joihin EU:sta saattaa paeta pääomaa. Listalla ovat muun muassa Kanaalin saaret ja Hollannin Antillit sekä EU:n ulkopuolisia maita kuten Sveitsi, Yhdysvallat ja Liechtenstein.

Neuvottelujen jälkeen EU:n pitäisi päättää yksimielisesti, pannaanko direktiivi toimeen. Viiden vuoden siirtymän jälkeen tietojenvaihto olisi yleisessä käytössä. Siihen asti olisi mahdollista myös periä talletuksia vastaanottavassa maassa vähintään minimitason lähdevero, jos pankkisalaisuutta ei haluta raottaa.

Esitetyn mallin suurin heikkous on Niinistön mukaan se, että siihen ei sisälly ehdotonta takarajaa direktiivin hyväksymiselle. Takaovi jätetään auki sille, että kahden vuoden kuluttua ei tehdäkään asiasta päätöstä, jos kolmansien maiden kanssa ei ole syntynyt kaikkia EU-maita tyydyttävää ratkaisua.
-Tästä tulee äärimmäisen pitkä harjoitus, jonka lopputulos jää kiusallisella tavalla riippumaan muista kuin EU-maista, Niinistö sanoi maanantaiyönä.

Helsingissä sama kiista jumissa

Samaa verokiistaa yritettiin tuloksetta ratkaista myös Helsingin huippukokouksessa joulukuussa. Tuolloin Britannia torpedoi ratkaisun, koska pakollisen lähdeverotuksen pelättiin haittaavan Lontoon Cityn asemaa kansainvälisenä finanssikeskuksena. Sen jälkeen Britannia on kuitenkin kehittänyt järjestelmiään; viime vuonna britit kieltäytyivät myös tietojenvaihdosta, koska heidän järjestelmänsä ei pystynyt siihen.

Britannian valtiovarainministeri Gordon Brown sanoi Feirassa Britannian käyttäneen 300 miljoonaa puntaa (noin 3 miljardia markkaa) tietojenvaihtojärjestelmän kehittämiseen.
-Brown sanoi, että Helsinki oli hänelle kaikkien aikojen kalleimmaksi tullut huippukokous, Niinistö virnisteli tyytyväisenä.

(STT-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.