Powell siirsi Arafatin tapaamista

USA:n ulkoministeri Colin Powell ei tapaakaan tänään palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia. Israel puolestaan on miehittänyt lisää alueita.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell lykkäsi tapaamistaan palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa. Päätöstä edelsi Jerusalemissa eilen tehty itsemurhapommi-isku, jossa kuoli kuusi israelilaista.

-Tämän päivän kehityksen jälkeen ulkoministeri ei tapaa johtaja Arafatia lauantaina, Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Richard Boucher sanoi aikaisin tänä aamuna. Nimettömänä pysyttelevän ulkoministeriön virkailijan mukaan on kuitenkin mahdollista, että tapaaminen järjestettäisiin huomenna. Boucherin mukaan Powell vaatii Arafatia tuomitsemaan iskun. Boucher ei kuitenkaan kertonut, onko tuomitseminen tapaamisen edellytys.

Itsemurhapommi-iskun tekijäksi on ilmoittautunut Al Aksan marttyyrien prikaatit -järjestö, jonka katsotaan olevan enemmän tai vähemmän Arafatin Fatah-järjestön alainen. Suunnitelmien muututtua Powell aikoo tänään tavata avustustyötekijöitä Jerusalemissa. Hän pyrkii selvittämään Länsirannan humanitaarisia ongelmia, jotka johtuvat Israelin miehityksestä. Tiettävästi hän myös aikoo joka tapauksessa tavata Arafatin matkansa aikana.

Korkea palestiinalaisviranomainen Saeb Erekat sanoi tänään, että Powellilta on virhe peruuttaa tämän päiväinen tapaaminen Arafatin kanssa. -Meidän puolellamme emme näe syytä lykätä tapaamista. Jos he haluavat käyttää asiaa painostukseen, se on virhe, Erekat sanoi. Hänen mukaansa tapaamisen tarkoituksena on Lähi-idän vaarallisen tilanteen ratkaiseminen, eikä sitä siksi kannattaisi lykätä.

Israel miehitti taas lisää alueita

Israel kiristää yhä otettaan palestiinalaisalueista.

Israelin armeijan panssarivaunut ja sotilaat miehittivät tänään kahteen uuteen palestiinalaiskaupunkiin ja yhteen kylään, silminnäkijät kertoivat. Eilen muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell oli jälleen vaatinut Israelia vetäytymään palestiinalaisalueilta.

Tiedon mukaan Israelin armeija otti haltuunsa Araben ja Hashmiyahin kaupungit sekä Birqinin kylän. Ne sijaitsevat Länsirannan alueella lähellä Jeninin kaupunkia. Israelin armeija ei heti kommentoinut tietoa.

(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.