Prinssi Andrew'n moukkamaisuus järkytti suurlähettilästä

Britannian prinssi Andrew on saanut kyseenalaista kunniaa Wikileaksin vuotamissa amerikkalaisasiakirjoissa.

Wikileaksin aineiston haltuunsa saaneen the Guardian -lehden mukaan Yhdysvaltain Kirgisian-suurlähettiläs Tatiana Gfoeller kertoo prinssin käyttäytyneen ylimielisesti ja moukkamaisesti.

Brittiläisille ja kanadalaisille liikemiehille Bishkekissä järjestetyn brunssin aikana prinssi Andrew haukkui brittiläisiä korruption tutkijoita "idioottimaisuudesta". Lahjontaa selvittävät Guardianin toimittajat saivat myös osansa prinssin kritiikistä "nenän tunkemisesta joka paikkaan".

Julkisissa hotellitiloissa järjestetyllä brunssilla arvosteltiin Gfoellerin mukaan äänekkäästi Kirgisian yrityskulttuuria ja siellä rehottavaa lahjontaa. Prinssi Andrew oli tässä vaiheessa todennut nauraen "tilanteen kuulostavan aivan Ranskalta".

Prinssi Andrew ei onnistunut tekemään suurlähettiläs Gfoelleriin kovin älykästä vaikutusta. Gfoeller kirjaakin viestiinsä sarkastisesti Andrew'n tekemän rinnastuksen korruptiosta ja anoreksiasta. Molemmista paranee Andrew'n mukaan vain omasta tahdosta.

Suurlähettiläs Gfoeller mainitsee Guardianin mukaan viestissään Myös Andrew'n neuroottisen patrioottisuuden, joka ilmeni hänen mukaansa aina kun Britanniaa verrattiin keskustelussa Yhdysvaltoihin.

Gfoellerin viesti, joka on otsikoitu Rude language à la British, on lokakuulta 2008.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.