Professori: Berlusconilla on yhä valtaa

Italian senaatin on tänään määrä äänestää entisen pääministerin Silvio Berlusconin erottamisesta parlamentista. Erottamishankkeen syynä on Berlusconin saama veropetostuomio.

Berlusconi voi vahingoittaa hallitusta vielä parlamentin ulkopuoleltakin, koska liittoumalla on senaatissa enää noin kymmenen paikan enemmistö.

–Berlusconilla on edelleen valtaa, vaikka vähemmän kuin aiemmin. Hänellä on yhä oma mediansa ja paljon sitkeitä kannattajia niin parlamentissa kuin sen ulkopuolellakin, sanoo professori James Walston Rooman Amerikkalaisesta yliopistosta.

Ex-pääministerin Forza Italia -puolue on vetänyt tukensa pois Italian hallitukselta. Puolueen edustaja on kehottanut pääministeri Enrico Lettaa väistymään tehtävästä.

Huolimatta Forza Italian päätöksestä Lettan hallituksen uskotaan pysyvän pystyssä, sillä osa Berlusconin vanhoista puoluetovereista on luvannut tukensa hallitukselle.

Jos Berlusconi erotetaan senaatista, hän menettää samalla parlamentaarisen koskemattomuutensa.

Asiantuntijat eivät usko, että 77-vuotias Berlusconi pidätettäisiin saman tien hänen ikänsä takia. Passi häneltä vietiin jo elokuussa.

Tuomioistuin on langettanut Berlusconille myös kahden vuoden kiellon toimia julkisissa tehtävissä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.