Professori Ilkassa: Venäjä saattaa nostaa ylilentojen hintaa

Venäjä saattaa vastapakotteena nostaa maan yli lennettävien lentojen hintaa, arvioi Tampereen yliopiston professori sanomalehti Ilkassa.

Teknillisen yliopiston liikenne- ja kuljetustekniikan professori Jorma Mäntynen sanoo, ettei Venäjä välttämättä sulje ilmatilaansa eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta koneilta.  

Mäntysen mukaan Venäjä saa ilmatilassaan lentäviltä yhtiöiltä ylilentomaksuja muutamia satoja miljoonia euroja vuodessa. Tämän vuoksi ylilentojen kieltäminen vaikuttaisi myös Venäjään.  

Hän kuitenkin korostaa, että pakotekiistassa poliittinen intressi menee taloudellisen intressin edelle.  

Monien arvioiden mukaan Venäjän ilmatilan sulkeutuminen olisi taloudellinen katastrofi Finnairille, jonka liiketoiminnan kivijalka on Venäjän yli lennettävät Aasian-lennot.  

Finnair ei halunnut kommentoida lehdelle asiaa tai mahdollisia varasuunnitelmiaan millään tavalla ennen kuin Venäjän pakotteista on saatu virallista tietoa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.