Professori: Venäjä ei voi julistaa Ukrainan hallintoa laittomaksi

Venäjä puolustaa toimiaan Ukrainassa kansainvälisessä oikeudessa mainitulla suojeluvelvoitteella, sanoo kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen Turun yliopistosta.

Korhonen kuitenkin katsoo, että Venäjän argumentit puolustaa venäläisvähemmistön oikeuksia ovat heikompia kuin Ukrainan oikeus alueelliseen koskemattomuuteen.

Venäjän väitettä, että Ukrainan nykyhallinto tuli valtaan perustuslain vastaisella aseellisella vallankaappauksella Korhonen ei pidä pätevänä. 

– Jos nykyinen hallitus pystyy pitämään valtion alueen ja väestön tehokkaasti hallinnassaan, hallinto pyörii ja pystyy neuvottelemaan kansainvälisistä suhteista, toinen valtio ei voi julistaa sitä laittomaksi. 

Venäjän toimet helpommin perusteltavia Krimillä 

Venäläisvähemmistö on Krimillä enemmistönä, eikä se halua kuulua Ukrainaan.

Korhosen mukaan Venäjän toimet ovat Krimillä helpommin perusteltavia kuin muualla Ukrainassa, jos se on kutsuttu sinne suojelemaan vähemmistöjä, kuten Venäjä sanoo. Lisäksi Venäjän joukkojen liikuttelua Krimillä helpottavat tukikohtasopimukset, jotka ovat Korhosen mukaan usein hyvin laajoja.

Suojeluvelvoitetta kutsuttiin aiemmin humanitaariseksi interventioksi. Suurvallat ovat käyttäneet sitä aiemminkin sekä YK:n turvallisuusneuvoston mandaatilla että ilman. Suojeluvelvoitetta käytettiin esimerkiksi Libyassa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.