Pudonneessa koneessa oli maailman johtavia aids-tutkijoita

Moni pudonneen malesialaiskoneen matkustajista oli matkalla Australiaan kansainväliseen aids-konferenssiin, kertovat viranomaiset.

Australialaisen Fairfax mediayhtiön mukaan koneen matkustajista peräti 100 oli matkalla Melbournessa pidettävään konferenssiin.

Kansainvälisen aids-järjestön IAS:n tietojen mukaan matkustajien joukossa oli myös  maailman johtavana aids-tutkijana pidetty Joep Lange.  

Malaysia Airlinesin kone putosi eilen Itä-Ukrainassa. Turmassa kuoli tiettävästi 298 ihmistä. Yhdysvaltalaisviranomaiset ovat vakuuttuneita, että kone ammuttiin alas maasta laukaistavalla ohjuksella.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.