Punainen risti Nepalin uudesta painajaisesta: Kotiinsa palanneet taas taivasalle

Suomen Punaisen Ristin kenttäsairaala on hoitanut Nepalissa kymmeniä päivän järistyksessä loukkaantuneita Chautaran kaupungissa Sindupalchokin alueella. Sairaalaan saapuu jatkuvasti lisää potilaita.

Nepalin hallituksen mukaan järistyksessä on kuollut yli 30 ihmistä ja haavoittunut yli tuhat. Maanjäristyksen (voimakkuus 7,3) keskus oli noin 80 kilometriä pääkaupungista Katmandusta koilliseen lähellä Mount Everestiä. SPR:n mukaan talot huojuivat Intiassa asti.

SPR:n avustustyöntekijä Tiina Saarikoski oli järistyksen sattuessa käymässä Japanin Punaisen Ristin terveysklinikalla Sindupalchokin alueella Melamchissa.

– Ihmiset juoksivat aukeille alueille järistyksen jälkeen. Tuhojen laajuutta on vaikea heti nähdä, koska suuri osa taloista tuhoutui jo edellisessä järistyksessä, Saarikoski kertoi SPR:n tiedotteessa.

Kolmisen viikkoa sitten tapahtunut maanjäristys vaurioitti yli 640 000 taloa, joista noin 220 000 taloa tuhoutui kokonaan. Maanjäristyksessä kuoli noin 8000 ihmistä ja loukkaantui noin 18 000.

Punaisen Ristin työtä Nepalissa voi tukea lahjoittamalla:

• Tekstiviestillä: Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)

• Puhelimella: Soita numeroon 0600-122 20 (20,28 € + pvm/mpm)

• Netissä osoitteessa punainenristi.fi/lahjoita

– Monet ihmiset joutuvat nukkumaan edelleen ilman suojaa ja pressuista on kova pula, sanoo Nepalista juuri palannut Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Minna Passi.

– Osa ihmisistä oli jo uskaltanut palata koteihinsa edellisen järistyksen jälkeen. Nyt hekin palaavat taivasalle, eli siinä mielessä palataan lähtöruutuun.

Suomen Punainen Risti on tähän mennessä saanut lahjoituksina yli miljoona euroa. Avun tarve on kuitenkin edelleen suuri.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.