Puolet Tansanian 5-15-vuotiaista on lapsityöläisiä

Tansaniassa on vakava lapsityöongelma. Maan viranomaisten mukaan maassa on yli neljä miljoonaa lapsityöläistä.

Tansaniassa on yli neljä miljoonaa 5-15-vuotiasta lapsityöläistä, kertoi maan työvoima- ja nuorisoministeri Juma Kapuya tänään. Määrä on noin puolet koko ikäluokasta.

Kapuyan mukaan lapsia palkataan etenkin maatiloille, kaivoksiin ja kotiapulaisiksi. Monien työolot ovat vaikeat.

Pääsyy lapsityöläisten suureen määrään on köyhyys. Lasten pitää tehdä töitä, jotta perhe ansaitsisi elantonsa, ja samalla koulut jäävät käymättä.

Tansanian hallitus on ongelmaa vähentääkseen käytännössä poistanut koulumaksut peruskouluista tänä vuonna.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.