Pussy Riotin Tolokonnikova siirretty Siperiaan sairasosastolle

Venäjällä vankeudessa oleva Pussy Riotin jäsen Nadezhda Tolokonnikova, 24, on siirretty siperialaiseen vankilaan, kertoi Venäjän ihmisoikeusasiamies Vladimir Lukin tiistaina. 

Lukinin mukaan Tolokonnikova on saapunut Länsi-Siperiassa sijaitsevalle Krasnojarskin alueelle ja sijoitettu toiveidensa mukaan sairaalaosastolle. Hän ei kuitenkaan kertonut, miksi Tolokonnikova oli pyytänyt hoitoa. 

Viranomaisten mukaan Tolokonnikova siirrettiin Krasnojarskiin, koska hänen asuinpaikakseen on virallisesti ilmoitettu sen pohjoinen kaupunki Norilsk. Tolokonnikovan aviomies ja pieni tytär asuvat Moskovassa. 

Tolokonnikovan olinpaikasta on ollut epäselvyyttä sen jälkeen, kun hänet siirrettiin mordvalaisesta vankilasta kolme viikkoa sitten. 

Hänet tuomittiin viime vuonna vankeuteen huliganismista. Vankeustuomion on määrä päättyä maaliskuussa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.