Putin juhli voittoaan – mutta missä on Ljudmila?

Kolmannelle kaudelle valitun Vladimir Putinin puoliso Ljudmila Putina on pysynyt varsin selvästi sivussa sekä vaalikampanjasta että voitonjuhlista.

Syrjään vetäytyminen ei ole uutta, mutta pitkän vaalikampanjan ja sitä seuranneiden näyttävien juhlien keskellä puolison poissaolo on herättänyt kysymyksiä.

– On kieltämättä liikkunut jopa eksoottisia huhuja, että hänet olisi piilotettu luostariin tai Kremlin uumeniin vastoin tahtoaan, kuvailee Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja Olga Kryshtanovskaja Guardian lehdelle.

Hän kuitenkin painottaa että Putin pitää aina vihkisormusta.

Venäjällä on kuitenkin sinnikkäästi huhuttu että Putinit olisivat avioeron partaalla liki 30 vuoden avioliiton jälkeen.

Huhut saivat vauhtia toukokuussa 2008, kun venäläinen tabloid-lehti Moskopvski Komsomolets uutisoi Putinin suunnittelevan naimisiinmenoa nuoren olympiavoimistelijan Alina Kabajevan kanssa heti kun Putinin presidenttikausi päättyy.

Huhuille lisävauhtia antoi pietarilainen häätoimisto, joka väitti saaneensa tilauksen Putinin ja Kabajevan häiden järjestämisestä. Mitään sellaista ei kuitenkaan koskaan nähty, ja muun muassa Kabajevan lehdistöedustaja kuittasi väitteet täydeksi hölynpölyksi.

Toukokuussa 2009 tuolloin 26-vuotias Kabajeva synnytti pojan, jonka isästä ei ole julkisuuteen kerrottu. Venäläinen huhumylly on tietenkin tarjonnut isäksi Putinia.

Venäläiset eivät ihmettele

Vaikka Ljudmila Putinan syrjässä pysyminen voi länsimaisin mittarein näyttää oudolta, venäläisiä se ei yllätä.

Venäjällä mahtimiesten vaimot pysyvät usein taka-alalla – myös Medvedevin puoliso on pitänyt suhteellisen matalaa profiilia. Samaan tyyliin Ljudmila Putina on pysynyt mahdollisuuksien mukaan melko syrjässä parrasvaloista, eikä välttämättä ole osallistunut esimerkiksi valtiovierailuille lainkaan.

Hänet on nähty lähinnä äänestämässä miehensä rinnalla sekä esimerkiksi televisioidussa pääsiäisjumalanpalveluksessa Kristus Vapahtajan kirkossa.

Putinit menivät naimisiin vuonna 1983, jolloin tuolloinen Ljudmila Shrebneva oli vielä kielten opiskelija Leningradin valtionyliopistossa. Ljudmila on myös nuoruudessaan työskennellyt Aeroflotin lentoemäntänä. Putineilla on kaksi tytärtä, Maria ja Jekaterina.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.