Putin julkistaa Tshetshenia-ohjelman

Venäjän vt. presidentti Vladimir Putin lupasi julkistaa ensi viikolla Tshetshenian poliittisen kehitysohjelman. Putin kertoi aikeestaan keskustellessaan perjantaina Moskovassa Euroopan unionin valtuuskunnan kanssa. Portugalin ulkoministeri Javier Gama sanoi keskustelujen jälkeen, että uusi ohjelma antaa mahdollisuuksia mennä eteenpäin Tshetshenian ongelmien ratkaisemisessa. Putin ei kuitenkaan paljastanut neuvottelukumppaneilleen ohjelman sisältöä.

Vladimir Putin

Aiemmin tänään Putin tapasi hallituksen Tshetshenia-edustajan Nikolai Koshmanin, jonka tehtävänä on ohjelman luonnoksen laatiminen. Koshman kertoi tapaamisen jälkeen, ettei tarkoitus ole perustaa Tshetsheniaan suoraa presidentin hallintoa. Koshmanin mukaan liittovaltion ministeriöt perustavat Tshetsheniaan omia edustustojaan ja alkavat järjestää hallintoa tällä tavalla.

Tshetshenian valtionpäämiehen vaalit pidetään Koshmanin mukaan aikaisintaan ensi vuonna. Euroopan unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana kertoi vaatineensa Venäjää tutkimaan kaikki väitetyt ihmisoikeuksien loukkaukset ja välttämään avoimia diplomaattisia selkkauksia. Solana kertoi myös, että Euroopan unionin troikka haluaa matkustaa Tshetsheniaan ensi viikolla.

Vladimir Putin vahvisti EU:n valtuuskunnalle, että Venäjä haluaa edelleen kehittää suhteitaan Euroopan unioniin. Ulkoministeri Igor Ivanov jatkoi vielä iltapäivällä Strasbourgissa torstaina pidetyn Euroopan neuvoston äänestyksen arvostelua. Hän sanoi toimittajille, että Euroopan neuvoston päätös hyödyttää vain kansainvälistä terrorismia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.