Putinin puolue odotetusti voittamassa Venäjän vaalit

Kun duuman vaalien ovensuukyselyt julkaistiin kello yhdeksältä Suomen aikaa, yksi asia oli heti selvä: mikään ei muutu, muuten kuin kosmeettisesti.  

Tutkimuskeskus VTSIOMin julkaisemien kyselyiden perusteella valtapuolue Yhtenäinen Venäjä oli saamassa 44,5 prosenttia äänistä ja säilyttämässä suurimman puolueen asemansa.  

Duuman kakkospuolueeksi nousi odotetusti populistinen LDPR 15,3 prosentin osuudella. Kommunistinen puolue KPRF jäi niukasti taakse 14,9 prosentin osuudella. Lisäksi Oikeudenmukainen Venäjä pääsi taas duumaan 8,1 prosentilla.  

Toisen kyselyn luvut näyttivät melkein samoja prosenttilukemia, tosin niin, että kommunistit säilyisivät toiseksi suurimpana puolueena.  
Päähuomio vaalipäivän aikana kiinnittyi kuitenkin äänestysprosenttiin, joka oli odotetusti erittäin alhainen: kello 18:aan mennessä vain noin 40 prosenttia oli äänestänyt.    

Kaupunkilaiset äänestivät laiskasti

Äänestysprosentti jäi erityisen alhaiseksi suurkaupungeissa. Pietarissa vain 25,7 prosenttia oli äänestänyt kello 18:aan mennessä, Moskovassa 28,7 prosenttia. Kaupunkien alhainen äänestysprosentti vei suosiota erityisesti pikkupuolueilta.  

Suurten puolueiden suosio oli selvää myös aamupäivällä Moskovan ydinkeskustassa koulu numero 19:lle saapuneiden äänestäjien keskuudessa. Monet heistä kertoivat äänestäneensä kommunisteja tai Yhtenäistä Venäjää, vaikka pari ääntä meni myös oppositiolle. 

-Äänestämme, jotta elämä paranisi. Vakaus on kaikista tärkeintä, selvitti Tatjanaksi esittäytynyt nainen äänestysperusteitaan.  

Hänen äänensä meni Kasvun puolueelle, joka on puolueista tuorein.  
Vaaleihin osallistui tänä vuonna tuplasti puolueita vuoden 2011 vaaleihin verrattuna. Koulu numero 19:n äänestäjäkuntaa se ei kohauttanut, sillä duumassa määrää joka tapauksessa yksi puolue. 

-Haluaisin, että duumassa olisi kaksi tai kolme puoluetta, jotka olisivat suunnilleen yhtä vahvoja, koululla äänestänyt Nikolai Sumenkov totesi.    

Karuselleja ja nipuittain äänestyslipukkeita  

Vaaleja tarkkailevan kansalaisjärjestö Golosin mukaan vaalivilppiä raportoitiin huomattavasti vähemmän kuin viisi vuotta sitten.

Rikkomuksia raportoitiin kuitenkin päivän mittaan tuhansia ympäri maan.   

Heti aamulla keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova uhkasi mitätöidä Altain vaalitulokset, jos Golosin raportit alueella pyörineestä vaalikarusellista pitäisivät paikkansa.  

Venäläismedioissa paljon huomiota saivat myös Dagestanissa Etelä-Venäjällä kuvatut videot, joissa vaalivirkailijat sullovat nipuittain äänestyslipukkeita uurnaan.  

Lisäksi huomio kiinnittyi myös muualla kuin virallisella äänestyspisteellään äänestäviin äänestäjiin, joita oli liikkeellä harvinaisen paljon. Tarkkailijat ja tiedotusvälineet epäilivät, että kyseessä on uudenlainen äänestyskaruselli, mutta keskusvaalilautakunnan Pamfilova torjui syytökset.  

Tällä kertaa vaalien ongelma ei kuitenkaan ollut ensisijaisesti vaalirikkomukset. Sen sijaan uuden duuman legitimiteettiä syö alhainen äänestysprosentti.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.