Raju jälkijäristys vavisutti Luoteis-Turkkia

Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa tänään Turkin luoteisosaa vavisuttaneessa jälkijäristyksessä, kertoi uutistoimisto Anatolia. Samalla alueella sattui yli 15 500 ihmistä surmannut maanjäristys vajaa kuukausi sitten.

Uhreista kolme kuoli Gölcükin kaupungissa, kun rakennus sortui heidän autonsa päälle. Järistyksen keskus oli Izmitissä, joka kärsi pahoja tuhoja neljän viikon takaisessa järistyksessä, ja sen voimakkuus oli 5,8 richteriä. Anatolian mukaan suuri määrä ihmisiä loukkaantui, kun heidän päälleen putosi rakennuksen osia tai kun he hyppivät paniikissa ikkunoista ja parvekkeilta välttääkseen sortuvien rakennusten alle jäämisen.

Televisiossa näytettiin Gölcükin kaupungin asukkaita juoksemassa kaduilla paniikin vallassa. Järistys tuntui selvästi myös Istanbulin miljoonakaupungissa, jossa pelästyneet ihmiset pakenivat rakennuksista kaduille, ja sen saattoi tuntea jopa pääkaupungissa Ankarassa asti.

Suomessa seismografiasemat rekisteröivät järistyksen voimakkuudeksi 6 richteriä. Koulut avasivat ovensa joissakin osissa Turkin maanjäristysaluetta tänään, mutta pääministeri Bülent Ecevit määräsi ne suljettaviksi saman tien uudelleen.

Elokuussa sattunut tuhoisa maanjäristys jätti lukuisat rakennukset asumiskelvottomiksi, ja tuhannet ihmiset ovat asuneet viime viikot pelloille pystytetyissä telttakylissä. Turkin viranomaiset ovat arvioineet, että elokuisen järistyksen aiheuttamat kustannukset nousevat yli 50 miljardiin markkaan.

EU-ministerit hyväksyivät avun


EU-maiden ulkoministerit ovat tänään virallisesti hyväksyneet yli miljardin markan apupaketin maanjäristyksistä kärsineelle Turkille.

Lisäksi EU päätti antaa välitöntä hätäapua suurmaanjäristyksestä kärsineelle maalle 300 miljoonan markan arvosta.

Avustusten antaminen tuli mahdolliseksi, kun Turkin naapurimaa Kreikka luopui vuosia kestäneestä vastakkaisesta kannastaan
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.