Ranskalainen reppureissaaja murhattiin Intiassa

Ranskalainen nainen on löytynyt murhattuna majatalosta New Delhistä, Intiasta. Poliisin mukaan ränsistynyt seutu, jossa majatalo sijaitsee, on reppureissaajien suosiossa.

Naisen ruumis löytyi huoneesta, jonka varaaja on myös kadonnut. Miestä etsitään parasta aikaa.

Erään majatalon vieraan mukaan naisen ruumis löytyi "hyvin mädäntyneessä tilassa".

Poliisi ei vielä julkista naisen henkilöyttä eikä varmenna mediassa esiintyneitä väitteitä siitä, että nainen olisi kuristettu.

Nainen itse oli kirjoittautunut toiseen samalla alueella sijaitsevaan hotellin maaliskuun viimeinen päivä, kertoo The Hindu -lehti.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.