Ranskalaisradio: Asemiehen naisystävä karkasi Syyriaan ennen iskuja

Ranskalaisradio Franceinfon mukaan panttivankeja kosher-kauppaan ottaneen asemiehen naisystävä olisi karannut Syyriaan jo kuun alussa Turkin kautta. Asian vahvisti tietolähde uutistoimisto Reutersille.

Ranskassa on etsitty 26-vuotias Hayat Boumeddieneä nyt toista päivää.

Poliisiin mukaan nainen on aseistettu ja vaarallinen. Hänen epäiltiin olleen osallisena poliisin surmaan päivää ennen panttivankidraamaa. Naista on etsitty siitä lähtien, mutta uusimman tiedon mukaan hän olisi ollut iskun aikaan Turkissa.

Ranskan poliisin erikoisjoukot surmasivat eilen ruokakaupassa panttivankeja ottaneen Amedy Coulibalyn. Myös neljä panttivankia kuoli. Viranomaisten mukaan Coulibaly surmasi panttivangit todennäköisesti heti panttivankitilanteen alussa.

Useita ihmisiä on otettu kiinni kuulusteluja varten liittyen Ranskan viime päivien terrori-iskuihin. Iskuissa sai surmansa yhteensä parikymmentä ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.