Ranskan hallitus erosi

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy hyväksyi lauantaina maan hallituksen eronpyynnön. Ero liittyy pitkään odotettuun hallitusremonttiin.

Vaikka Sarkozy hyväksyi myös pääministeri Francois Fillonin eron, hallituslähteiden mukaan hänet nimitettäneen pikaisesti uudelleen pääministeriksi.

Sarkozy viestitti jo kevättalvella haluavansa uudistaa hallitusta. Hallituksen ero on muodollisuus, joka antaa Sarkozylle mahdollisuuden nimittää haluamiaan ministereitä.

Fillonin odotetaan tuovan uuden ministerilistan Sarkozyn hyväksyttäväksi mahdollisesti jo maanantaina. Monet tarkkailijat odottavat nykyistä suppeampaa listaa.

Hallitusremontti liittynee vuonna 2012 pidettäviin presidentinvaaleihin, joissa Sarkozyn uskotaan pyrkivän uudelleen ehdolle. Hänen kannatuksensa on kuitenkin hiipunut muun muassa suurmielenosoituksia synnyttäneen eläkeuudistuksen vuoksi.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.