Ranskan parlamentti hyväksyi burkakiellon

Ranskan parlamentin ylähuone eli senaatti on hyväksynyt burkakiellon. Kielto tulee voimaan puolen vuoden kuluessa, ellei se kaadu perustuslakituomioistuimessa.

- Tässä ei ole kyse turvallisuudesta tai uskonnosta vaan tasavaltalaisten periaatteidemme kunnioittamisesta, oikeusministeri Michele Alliot-Marie sanoi senaatin istunnon alussa.

Alliot-Marien mielestä kasvot peittävää huntua ei voida sallia, vaikka nainen pukeutuisi siihen vapaaehtoisesti.

Alahuone eli kansalliskokous hyväksyi esityksen heinäkuussa äänin 335-1. Senaatissa laki meni läpi äänin 246-1.

Laki kieltää julkisilla paikoilla kaikki kasvoja peittävät asusteet, mutta kyse on ensisijaisesti musliminaisten burkista ja niqabeista. Julkisilla paikoilla tarkoitetaan virastojen ja joukkoliikenteen lisäksi katuja, toreja ja yksityisyrityksiä.

Burkaa tai niqabia käyttävä nainen saisi 150 euron sakot. Miehet, jotka pakottavat vaimonsa tai tyttärensä käyttämään huntua, voisivat saada jopa 30 000 euron sakot tai vankeusrangaistuksen.

Yhdysvallat kritisoi burkakieltoja

Lain vastustajien mielestä kielto on perustuslain vastainen ja turha, koska vain vajaat 2000 naista pukeutuu Ranskassa burkaan tai niqabiin. Ranskassa on viidestä kuuteen miljoonaa muslimia.

Samanlaisia lakeja on vireillä muun muassa Belgiassa ja Espanjassa. Belgian parlamentin alahuone äänesti burkakiellon puolesta viime keväänä. Espanja alkoi harkita kieltoa sen jälkeen kun burkien käyttöä oli rajoitettu Barcelonassa.

Yhdysvallat on puolestaan arvostellut burkakieltoja.

- Laissa ei pitäisi eritellä, miten saa pukeutua ja miten ei, kun kyse on uskonnosta, Yhdysvaltain ulkoministeriö arvioi lausunnossaan.

Jopa al-Qaida-verkoston kakkosjohtaja Aiman al-Zawahri vetosi heinäkuussa huntujen puolesta.

- Muslimisisareni, pitäkää kiinni hijabeistanne, vaikka se tarkoittaisi rahojenne ja työpaikkojenne menettämistä. Te olette pyhiä sotureita kaikkein tärkeimmällä taistelukentällä, al-Zawahri julisti ääninauhallaan.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.