Ranskassa oikeus antaa päätöksen burkinikielloista perjantaina

Ranskassa korkein hallinto-oikeus antaa perjantaina päätöksen kohua aiheuttaneista burkinikielloista. Useat paikkakunnat ovat kieltäneet rannoillaan musliminaisten peittävien uima-asujen käytön provokatiivisina.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kiellot ovat rasistista syrjintää ja loukkaavat naisten perusoikeuksia. Alemmat oikeusasteet ovat kuitenkin katsoneet kiellot laillisiksi.

Tällä haavaa kolmisenkymmentä ranskalaiskaupunkia on kieltänyt burkinien käytön. Suurin osa kaupungeista sijaitsee maan kaakkoisosassa.  
Ranskan muslimineuvoston johtaja Anouar Kbibech sanoi olevansa huolissaan suunnasta, johon julkisuudessa käyty keskustelu on menossa. 

Pariisissa torstaina vieraillut Lontoon pormestari Sadiq Khan tuomitsi burkinikiellot. Khan on ensimmäinen muslimi Lontoon pormestarin virassa.  

Burkinikiellot levinneet laajalle Ranskassa: 


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.