Rap-biisi Moskovan metroiskuista leviää Youtubessa

Nuori venäläinen rap-artisti on aiheuttanut närää Venäjällä tehtyään kappaleen Moskovan metroiskuista. Räppäri Dino MC 47 arvostelee "March 29 2010" -nimisessä kappaleessa kovin sanoin maansa päämiehiä.

Kappaleessa lauletaan, miten valtion päämiehet eivät kyenneet suojelemaan kansalaisia terrorismilta.

- He sanovat, että kaikki on hyvin, mutta totuus on että mikään ei ole, mies puhkuu ja jatkaa:

- On parempi kertoa totuus. Jos elämme sotatilassa, kansalaisten on oikeus tietää siitä.

Kappaletta on katsottu Youtubessa jo kymmeniätuhansia kertoja. Osa vastustaa, osa myöntelee räppärin tykitystä.

- Käytännössä kappale tiivistää kahteen minuuttiin kaiken, mitä metroiskuista voi sanoa, sanoo eräs kuulija. Toisen kuulijan mukaan räppäri yrittää vain saada julkisuutta itselleen ristiriitaisella kappaleella.

- Hän on vain yksi monista artisteista, joka haluaa kuuluisuuteen, hän sanoo.

(MTV3 - AFP)

Dino MC 47:n videoon pääset tästä: DINO MC 47 - 29 марта 2010 года

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.