Räsänen: Poliisin vaikea tietää, mitä ihmisen päässä liikkuu

Sisäministeri Päivi Räsänen uskoo, että Kööpenhaminassa viikonloppuna tapahtunut asemiehen hyökkäys on jollain tasolla kopioitu Pariisin iskuista. Räsänen sanoo MTV:n haastattelussa, että Kööpenhaminan ja Pariisin iskujen vällillä on olemassa selkeästi nähtävä kaava.

– Tässäkin oli se kaava, että ensin hyökättiin sananvapautta vastaan ja sen jälkeen juutalaiskohtaita vastaan, Räsänen sanoo.

Räsänen sanoo, että tämänhetkisten tietojen mukaan tekijä on toiminut yksin, eikä hänen taustaltaan löydy verkostoa. Se huolestuttaa sisäministeriä.

– Yksittäiset tekijät saavat inspiraatiota esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja mediasta yleensä. Vaikka poliisi on nostanut isku-valmiutta, sellaisten estäminen on vaikeaa. Poliisin on vaikea päästä perille, mitä yksittäisen ihmisen päässä liikkuu.

Räsäsen mukaan on selvää, että Suomessakin riski Tanskan tapauksen kaltaiseen iskuun on kasvanut.

Esimerkiksi Pohjoismaissa poliisi ja turvallisuusviranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä. Yhteydessä ollaan eri organisaatioiden välillä päivittäin. Tietoja vaihdetaan myös ministeriöiden kesken erittäin matalalla kynnyksellä.

Tanskalaisasiantuntijat ovat pohtineet, radikalisoituiko Kööpenhaminan ampuja vankilassa. Räsänen sanoo, että siitä on erittäin huolestuttavia esimerkkejä Euroopassa. Suomessa tällaista ei ole vielä tapahtunut, mutta vankiloiden pitää sisäministerin mukaan kiinnittää asiaan erityishuomiota.

Kööpenhaminan ampuja oli poliisin tarkkailussa. Räsänen sanoo, että Suomessakin tarkkaillan kyllä ihmisiä poliisilain ja pakkokeinolain puitteissa.

– Tarkkailu edellyttää rikosta tai epäilyä aikomuksista. Kyllä meilläkin tarkkaillaan tältä pohjalta henkilöitä. Meillä on tiedossa noin 300 riskihenkilöä, joilla on kontakteja tai muu syy, jonka perusteella heitä tarkkaillaan. Kaikkia ei toki tarkkailla jatkuvasti, ministeri sanoo.

Räsäsen mukaan poliisin resursseja on jouduttu terroriuhkien vuoksi miettimään uusiksi. Esimerkiksi isku-tilanteiden varalle poliisille on myönnetty kalustohankintoihin lisärahaa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.