Rauhoitettujen alueiden päätyminen öljykartoille nosti kohun Norjassa

Norjan energiaministeri Tord Lien on joutunut kohun keskelle sen jälkeen, kun hän myönsi ministeriönsä antaneen öljylisenssejä hakeville yhtiöille karttoja, joihin oli sisällytetty öljynporaukselta rauhoitetuiksi sovittuja alueita. 

Lisäksi Tord Lien on joutunut myöntämään, että Norjan pääministeri Erna Solberg sai jaettavista öljylisenssialueista eri tietoa kuin öljy-yhtiöt. Pääministerille annetun informaation mukaan kartat eivät sisältäneet öljytoiminnan ulkopuolelle rajattuja Lofoottien ja Moren lähialueita.

Alueiden päätymisestä karttoihin uutisoi ensin öljyalaa seuraava Upstream-uutissivusto. Pääministerin ja energiaministeriön välisestä tietokatkoksesta kertoo muun muassa norjalainen VG-lehti

Ministeri: Tarkoituksena tiedonkeruu

Norjalaisyhtiöt saivat viime kuun lopussa mahdollisuuden nimittää ja arvottaa alueita, joilla ne uskovat olevan öljyä tai kaasua. Noin kaksi viikkoa tämän jälkeen kävi ilmi, että energiaministeri Lien oli avannut nimityksille myös Pohjois-Norjan Lofoottien ja länsirannikon Moren alueet, jotka Norjan hallitus tukipuolueineen on sopinut rauhoittavansa öljy- ja kaasutoiminnalta.

Puolueiden keskeisen sopimuksen rikkominen raivostutti muun muassa Norjan liberaalipuolue venstren, jonka tuki on konservatiivijohtoiselle koalitiohallitukselle tärkeä. Lien on joutunut karttakohun takia myös ympäristöjärjestöjen hampaisiin.

Lien sanoi tehneensä virheen sisällyttäessään alueet karttoihin. Hän on puolustautunut sanomalla, ettei alueita ollut tarkoitus avata konkreettisesti öljyn tai kaasun etsinnälle, vaan tarkoitus oli kerätä energiayhtiöiltä niillä mahdollisesti olevaa uutta geologista tietoa alueista.

– Tapahtuneessa oli kyse virhearviosta, ei pahoista aikeista ja olen pahoillani, Lien pahoitteli kohua VG:n mukaan.

Kristillinen kansanryhmä ja liberaalipuolue vaativat Lieniä muokkaamaan karttoja vielä lisää, sillä niissä mainitaan yhä Jaeren alue, jonka sulkemisesta öljytoiminnan ulkopuolelle sovittiin kuluneena kesänä.

Taktiikkaa tulevaan?

Ilahtuneita aluekohkauksesta eivät ole olleet myöskään energiayhtiöt. Yritysten mukaan nimitysten kysyminen alueilta, joita ei ole tarkoitettu avattavaksi liiketoiminnalle, on niiden resurssien tuhlaamista.

Sekä Lienin edistyspuolue että pääministeri Solbergin konservatiivipuolue ovat tukeneet Lofoottien ja Moren alueiden avaamista öljy- ja kaasutoiminnalle.

Öljyalaa seuraava Upstream-uutissivusto spekuloi, että Lienin perimmäisenä tarkoituksena oli mahdollisesti selvittää, mitkä rauhoitetut alueet kiinnostavat energiayhtiöitä eniten ilman, että tätä tarvitsi kysyä yhtiöiltä suoraan. Tietoa olisi mahdollista käyttää hyväksi ensi vuoden vaalien jälkeen, jos Norjan uutta hallitusta muodostettaessa öljytoiminnan ulkopuolelle jätettävistä alueista neuvotellaan uudelleen.  



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.