TV-Opas

Rautatanko lävisti miehen pään – selvisi hengissä

Brasilialainen rakennustyöläinen joutui järkyttävän tapaturman uhriksi työmaallaan Brasiliassa. Kaksimetrinen rautatanko putosi viidennestä kerroksesta ja lävisti Eduardo Leiten, 24, kallon päälaesta silmiin, kirjoittaa brittilehti Daily Mail.

Leitellä kävi satumainen onni onnettomuudessa, sillä lääkärien mukaan hän vaikuttaa toipuvan ennalleen.

– Hänen kallonsa avattiin aivojen vaurioiden tutkimiseksi, ja kirurgi päätti vetää tangon pois silmien puolelta, riodejaneirolaissairaalan johtaja Luiz Alexandre Essinger kertoo.

"Uskomatonta"

Leite oli tajuissaan sairaalaan saapuessaan ja pystyi itse kertomaan mitä oli tapahtunut. Lääkärin mukaan hänen tajunnantilansa vaikuttaa selkeältä eikä leikkaus näytä aiheuttaneen negatiivisia seurauksia.

– Hän sanoo, että tuntee hyvin vähän kipua.

Sairaalassa otetut kuvat paljastavat karusti tangon lävistäneen aivot välttäen kuitenkin alueet, joilla tiedettäisiin olevan tiettyä kriittistä tehtävää.

Tapaus on ällistyttänyt jopa lääkärit.

– Tämä on uskomatonta. Todellinen ihme, Essinger päivittelee.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.