Rikollisuus, turvattomuus ja työttömyys huolettavat Euroopassa

Eurooppalaisia huolettavat eniten rikollisuus, turvattomuus ja työttömyys, kertoo tuore selvitys. Tutkimuksen mukaan myös euron kannatus on alamäessä.

Puolet eurooppalaisista arvioi, että heidän kotimaassaan menee huonosti, selviää uutistoimisto AFP:n ja tutkimuslaitos IPSOS:n teettämästä tutkimuksesta.

Eurooppalaisten suurimmat huolenaiheet ovat rikollisuus, turvattomuus ja työttömyys. Myös terrorismi ja laiton maahanmuutto huolettavat yhä useampia. Eurooppalaisten tulevaisuudenusko on kuitenkin hieman kasvanut.
Neljännesvuosittain tehtävään tutkimukseen haastateltiin yhteensä 4700:aa ihmistä Englannissa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Vastaajista 51 prosenttia arvioi, että heidän kotimaansa on heikossa jamassa, kun helmikuun tutkimuksessa lukema oli 55 prosenttia. Optimismi on lisääntynyt etenkin Saksassa, Italiassa ja Englannissa. Ainoastaan Ranskassa luottamus omaan maahan on pudonnut.

Usko johtajiin nousussa, euro alamäessä

Euroopan johtajiin luotti vastaajista aiempaa useampi. Luottamus kasvoi 38 prosentista 42 prosenttiin. Kasvu on tosin Ranskan uuden pääministerin Jean-Pierre Raffarinin kansansuosion aiheuttamaa, sillä muissa maissa luottamus johtajiin on pysynyt suurin piirtein samana ja Espanjassa jopa pudonnut.

Euron kannatus sen sijaan on tutkimuksen mukaan alamäessä. Vaikka 62 prosenttia vastaajista uskoi yhä yhteisvaluutan vaikuttavan talouteen positiivisesti, oli lukema yhdeksän prosenttia helmikuun lukemaa alhaisempi. Erityisesti saksalaiset suhtautuivat euroon nyt selvästi aiempaa epäilevämmin.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.