Rikostutkinta laajeni koko mysteerikoneen miehistöön

Malesia laajentaa rikostutkinnan koskemaan koko Malaysia Airlinesin kadonneen koneen miehistöä.

Poliisipäällikkö Khalid Abu Bakarin mukaan matkustajilla ei enää epäillä olevan osuutta koneen mahdolliseen kaappaamiseen tai katoamiseen.

Malesian sisäministeriö ei ole vahvistanut poliisipäällikön tietoja uutistoimisto Reutersille.

Malesian viranomaiset eivät ole poissulkeneet teknisten ongelmien osuutta katoamiseen. Viranomaisten mukaan on kuitenkin todennäköisempää, että koneen reittä muutettiin tarkoituksella.

Tutkijat arvioivat, että koneessa on ollut henkilö, joka on osannut lentää Boeing 777-200ER -konetta ja jolla olisi tietämystä myös liikelentämisestä ja navigoinnista. Tutkinnan keskiössä ovat siten olleet koneen kaksi lentäjää, 53-vuotias kapteeni Zaharie Ahmad Shah ja 27-vuotias perämies Fariq Abdul Hamid. Poliisin mukaan heidän osuudestaan katoamiseen ei toistaiseksi ole kuitenkaan löydetty todisteita.

Malaysia Airlinesin kone hävisi kesken lennon maaliskuun 8. päivänä mukanaan 227 matkustajaa. Kone oli matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.