Rio de Janeirossa pahin vaara ohitse

Rio de Janeiron mutavyöryjen ja tulvien vaara on hiljalleen loppumassa. Koko kaupunkiin ulottuneista tulvista on jäljellä enää lätäkköjä ja suuri määrä mutaa. Liikenne on myös palaamassa normaaliksi, vaikka vielä tänäänkään kaikki eivät pääse töihin. Keskiviikkoaamu Riossa alkoi auringonpaisteessa - sään puolesta.

Brasilia on trooppinen ja siksi sateinen maa, joten tulvat voivat yllättää. Rio de Janeirossa ei silti olla totuttu näin massiivisiin tulviin, varsinkaan pitkän hellejakson jälkeen. Ritva Palmu Suomen kunniapääkonsulaatista on asunut kaupungissa jo kaksikymmentä vuotta, eikä ole koskaan aikaisemmin kokenut samaa.

- Itsekin jouduin jäämään eilen kotiin. Sähköt katkesivat monin paikoin, ja ihmisiä kiellettiin käyttämästä esimerkiksi hissejä, hän kertoo.

- Tunnelma on ollut surullinen ja ihmiset ovat halunneet auttaa toisiaan. Toki kaikkien mielessä pyörii myös se, että olisiko kaiken voinut välttää. Esimerkiksi slummien uudelleenrakentamisesta on puhuttu jo kauan, sillä ne ovat olleet niin huonossa kunnossa ja huonolla paikalla, kertoo Palmu.

Brasilian Suomen lähetystösihteeri Pekka Hirvonen uskoo, että jälleenrakennustyötä on edessä paljonkin.

- Ongelma on se, että slummialueet on muutenkin rakennettu luvattomasti näille alueille, hän pohtii.

Turisteille ei mutavyöryistä vaaraa

Muta vyöryi Riossa lähinnä rannikon jyrkillä vuoririnteillä ja kuolonuhrit olivat vuoriston slummien asukkaita.

Turistialue, eli kaupungin keskusta oli hyvinkin rauhallinen. Hirvonen ei ole kuullut suomalaisista turisteista, jotka olisivat olleet tapahtumapaikalla.

- Paikalla olevien turistien osalta lähinnä liikkuminen paikasta toiseen on nyt hankalaa. Eivät he kuljeskele slummialueilla, Hirvonen sanoo.

Palmu kertoo, että matkailusesonki Rioon on päättynyt jo muutama viikko sitten, joten turisteja ei tulva-alueella muutenkaan ollut poikkeuksellisen paljoa.

Rio de Janeirossa paluu arkeen koittaa pikkuhiljaa. Palmu arvelee, että toipuminen saattaa tapahtua nopeastikin.

Katso Rita Strömmerin juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.