Risiinikirjeiden lähettäjälle 25 vuotta vankeutta USA:ssa

Risiinikirjeitä amerikkalaispäättäjille lähettänyt mies on tuomittu 25 vuodeksi vankeuteen. Mies lähetti vuosi sitten myrkkykirjeen muun muassa presidentti Barack Obamalle.

41-vuotias syytetty myönsi viranomaisten mukaan syyllisyytensä tammikuussa.

Risiini on erittäin myrkyllistä ja pienikin annos voi olla tappava.

Mississippiläinen taistelulajien opettaja lähetti kirjeen Obaman ohella yhdelle senaattorille ja paikalliselle tuomarille. Kirjeet eivät kuitenkaan menneet perille vastaanottajille, vaan ne löytyivät postinkäsittelyssä.

Tutkinnassa pidätettiin aluksi toinen mies. Hänen asianajajansa sanoi miehen joutuneen lavastuksen uhriksi.

  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.