Rosetta-luotaimen alusta valmistellaan laskeutumaan komeetalle - seuraa suoraa lähetystä

Euroopan avaruusjärjestön Esan Rosetta-luotaimen laskeutumisalusta valmistellaan parhaillaan laskeutumaan ensi kertaa komeetan pinnalle.

Tiedemiehet käyvät läpi Philae-aluksen laskeutumisen tarkistuslistaa.  

Laskeutumiselle on näytetty vihreää valoa ensimmäisen tarkistuksen jälkeen. Kaikkiaan hyväksymisiä tarvitaan neljä.  

Rosetan ja Philaen avulla pyritään selvittämään muun muassa, onko Maan vesi peräisin komeetoilta ja onko komeetalla materiaalia, josta Maan elämä olisi voinut saada alkunsa.  

Philae-aluksen pitäisi lähteä aamulla ja laskeutua komeetalle illalla.

Rosetta laukaistiin avaruuteen 10 vuotta sitten. Siinä on mukana on kuusi laitetta, joiden tekemiseen Ilmatieteen laitos on osallistunut. Kulut ovat olleet nykyrahassa noin viisi miljoonaa euroa, ja ne on maksettu jo 1990-luvulla.  

Patria on tehnyt Rosetan rungon ja sähköjärjestelmän. Suomessa Environics, AL Safety Design ja Synopsys ovat tehneet osia laitteeseen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.