Rubiolla nyt näytön paikka USA:n esivaaleissa

Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoittelevalla Marco Rubiolla on näytön paikka, kun Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa pidetään tänään esivaalit. 

Asiantuntijoiden mukaan Rubion kampanja ajautuu vakaviin vaikeuksiin, jollei hän kykene voittamaan nyt kilpailijoitaan.  

Rubiolta odotetaan menestystä, sillä Etelä-Carolinassa häntä tukevat suosittu kuvernööri Nikki Haley sekä usea muu republikaanien johtohenkilöistä.  

– Demokraatit eivät haluaisi joutua kisaamaan (presidentinvaaleissa) minua vastaan, Rubio viittasi mielipidetiedusteluihin, joiden mukaan hänellä olisi paremmat mahdollisuudet esimerkiksi Hillary Clintonia vastaan kuin republikaanien laitaoikeiston ehdokkailla.  

Ennakkosuosikki Donald Trump toisaalta tavoittelee tämän päivän esivaalista niin vakuuttavaa voittoa, että hän voisi väittää karanneensa suosiossa republikaanien muilta ehdokkailta.  

Aikaeron vuoksi Etelä-Carolinan esivaalin tulokset valmistuvat vasta huomenna Suomen aikaa.  
  
  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.