Ruokatuotantoon tulossa isoja muutoksia – ilmastonmuutos voi tappaa yli 500 000 vuonna 2050

Vuoteen 2050 mennessä ilmastonmuutoksen vaikutukset ruuantuotantoon voivat aiheuttaa merkittävän määrän kuolemantapauksia. Kolme neljästä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta arvioidaan tapahtuvan Kiinassa ja Intiassa.

Ilmastonmuutos voi tappaa yli 500 000 aikuista vuonna 2050. Syynä on ilmastonmuutoksesta johtuva satojen pieneneminen, joka aiheuttaa ruokavalion yksipuolistumista. Näin kertoo The Lancet -lehdessä julkaistu tutkimus. Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutoksella voi olla tuhoisat seuraukset ruuantuotantoon ja terveyteen maailmanlaajuisesti.

– Monet tutkimukset ovat selvittäneet ruokaturvaa, mutta vähemmän on tutkittu maataloustuotannon muutosten aiheuttamia terveysvaikutuksia. Ruuan saatavuus vaikuttaa ruokavalioon. Tulostemme mukaan jo pieni väheneminen ruuan saatavuudessa voi johtaa muutoksiin ihmisten energiansaannissa ja muutoksilla on suoria terveysvaikutuksia, sanoo tutkimusta johtanut tohtori Marco Springmann Oxfordin yliopistosta.

Suurimmat vaikutukset Kiinassa ja Intiassa

Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos voi vähentää ruuantuotantoa kolmanneksella ennustetusta. Keskimäärin ihmistä kohden vähennys olisi 3,2 prosenttia eli 99 kcal päivässä. Myös vihannesten ja lihan saanti vähenisi. Nämä muutokset aiheuttaisivat 529 000 ylimääräistä kuolemantapausta vuonna 2050 verrattuna tilanteeseen, jossa ilmaston lämpenemiseltä vältyttäisiin ja ruuantuotanto kasvaisi ennustetusti.

Eniten kärsisivät köyhimmät maat läntisen Tyynenmeren alueella, Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa ja Intiassa. Vaikutukset voivat olla merkittäviä myös Euroopan maissa, kuten Kreikassa ja Italiassa. Suomen osalta arvio ilmastonmuutoksesta johtuvista kuolematapauksista on noin kymmenen henkeä, muissa Pohjoismaissa luvut vaihtelevat 10 ja 100 välillä.

– Ilmastonmuutoksella on kielteinen vaikutus kuolleisuuteen tulevaisuudessa. Sopeutumiskeinoja pitää nopeasti kehittää, vaatii Springmann.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.